Blahblahblaah

Purrrrr. Kerroin aikaisemmin kissan kusseen pyykkikoriin, joka oli suihkualtaassa. Tämän kissa-aiheisen postauksen jälkeen olen saanut useampaan kommenttiboksiin uteluja tästä eläimen hengenvaarallisesta tilanteesta. Käsitelläänpä nyt aihetta, kun se tuntuu kiinnostavan:

""Et ole laittanut mitään tietoa kissan terveydentilasta! "

"Miten kissa voi, onko yhä pissavaivoja?"

Kissa pissasi väärään paikkaan, se ei ole pissavaiva. Se tekee vahinkoja joskus, ja kuten sanoin, niin eläinlääkäri on aikanaan todennut sen tekevän sitä muista kuin terveydellisistä syistä. Sillä on historia pissaajana, vaikka se ei sitä teekään usein.

Ja onko jonkinlainen oletus, että laittaisi tietoja kissan terveydentilasta, kun en ole sen terveyttä blogissa käsitellyt muuten kuin vastannut kommentteihin? En myöskään käy blogissa päivittäin tai käsittele kommentteja usein. Vastaan yleensäkin kommentteihin aika pitkällä viiveellä, mutta kysymyksiin pyrin vastaamaan aina. Ei siis tarvitse useaan postaukseen suoltaa kissakysymyksiä. Se saa minut pohtimaan motiiveja. En siis ole erityisen varma mikä on tarkoitus - ärsyttää minua vai aidosti huolehtia tästä vahinkopissat pyykkikoriin tehneestä kissaherrasta.

"Laitapa kuulumisia kissasta, onko yhä sairas?"

Lähdetäänkö nyt kuitenkin siitä, että kissa ei ole sairas. Itseasiassa se ei ole ikinä ollut sairas. Se vain pissasi väärään astiaan wc tiloissa. Se ei milloinkaan ole pissannut minnekään itse asuntoon, vaan sen vahingot ovat tapahtuneet aina astian läheisyydessä. Ehkä sitä pelotti ovesta näkyvä imuri, ja se meni suihkuverhon sisälle piiloon pisulle. Ehkä juuri pesemäni astia ärsytti sitä. Tai ehkä se vaan vierastaa erilaista huuhteluaineen tuoksua, hikeä tai muuta hajuvettä - tai pitää vaatteita hyvänä pehmikkeenä, koska sillä on ollut tapana vanhempieni luona kusta erityisesti wc tilojen vaateille. Virtsatiesairaudet ovat vain yksi mahdollisuus, jolloin tilanteen ja historian tuntevana jää minun harteilleni päättää, oliko tapaus normaalia satunnaiskäytöstä vai jotain normaalista poikkeavaa. Ja minusta se ei ollut epätavallinen ilmiö, joten en vie eläintä eläinlääkäriin. Luota intuitiooni.

Tämä kissa ei pidä siirtelystä, eikä sen liikuttaminen 16km päähän eläinlääkäriin ole mikään helpponakki. Eläin menee täydelliseen paniikkiin, huutaa koko matkan ja tunkee ritilöiden välistä tassunta kiinni minuun. Automatka on kääkälle hyvin ahdistava ja raju kokemus. Tästä sain taas muistutuksen, kun siirsin kissan viikonloppuna kesälaitumille äitini luokse. Minuutin automatka sai kissan niin sekaisin, että ei moni uskoisi. Eläintä ei siis aleta käyttämään tarkistuksissa mielinmäärin joka asiasta.

"Et ole laittanut mitään tietoa kissan terveydentilasta! Oletko käyttänyt eläinlääkärillä?! Käytätkö yleensäkään sitä koskaan lääkärillä? Onko se rokotettu? Sisäkissatkin pitää rokottaa.

Miksi hankit lemmikkejä, jos sinulla ei ole rahaa eikä haluja hoitaa niitä asiallisesti?"

Minähän en edelleenkään ole kissaa hankkinut. Se on vain minun nimiini hankittu, kun olin pikkukakara. Kyseistä eläintä en ole mankunut tai luvannut siitä ikuisesti huolehtia. Yksi kaunis kesäpäivä syliini vain odottamatta laskettiin kissanpentu ja sanottiin, että se olis nyt niinkuin sinulle. Samoin kävi toisenkin kissan kanssa, se ilmestyi aamulla saurakennukseen ja *puf* minulla oli kissa. Yhtään tassueläintä en siis ole ikinä hoiviini hommannut, sen puolen hoiti kyllä isäni.

Kissat hankittiin myös aikana, jolloin kissojen hoidosta ei ollut mitään suurempaa linjaa vaan maatalokissat kulkivat irrallaan. Ei tunnettu mitään rokotuksia tai kissojen leikkaamisia. Silti kaikki perheeni kissat kuolivat vanhoina n. 16-18.v iässä. Ne olivat varmasti hyvin onnellisia kissoja, jotka saivat kesäisin elää myös ulkona. Se oli vaan sen ajan tapa ja vaaroista ei niin piitattu. Nyt on eri meno, mutta en valitettavasti voi kääntää kelloa ja muuttaa hoivissani olevaa kissaa ikänsä rokotetuksi ja silkihansikkain hoidetuksi eläimeksi. Olen myös ollut kissasta varsinaisesti "vastuussa" vain muutaman kuukauden ja sinä aikana minulla ei ole ollut intressejä sitä rokotuttaa. Jos se on pärjännyt näin kauan ilman, rokotuksia, niin se saa odottaa sinne elokuulle, jolloin minulla on varaa se käyttää kunnon tutkimuksissa. Leikattu eläin jo onkin.

Aika on siis muuttunut, mutta vanhempani eivät. Eivät he tule maksamaan kissan takia satoja euroja, jos eläin sairastuu. Valitettavaa - kyllä. Hiertääkö hermojani - vamasti. Minun on revittävä kaikki omasta selkänahastani, eikä se tunnu helpolta. Miltäs kissattomasta ihmisestä tuntuisi, jos äkkiä syliin heitettäisiin perheen etäinen, helvetin vanha ja raihnainen kissa, johon pitäisi 0e kuukausijäämästä syytää pahimmassa tapauksessa satoja euroja? Alunperinhän kissa tuli väliaikaisesti luokseni, kun vanhempieni saunarakennuksessa maalattiin. Päätin kissa-allergiastani huolimatta pitää kissan asunnossani toistaiseksi, koska sairastelevalle äidilleni oli taakka siivota kissan jälkiä rakennuksesta - ja halusin myös helpottaa kissan elämää. Aikaisemmin en ottanut kissaa exän astman takia ja, koska ajattelin eläimen pilaavan vuokrahuoneiston - sehän ei ole asunut koskaan ihmisten asuttamassa tilassa, vaan on saanut mielinmäärin kynsiään vatkata huonekaluihin. Ja vaikka kissa on minulle mukamas hankittu, niin se on kyllä vanhempieni ja isäni kissa yhtälailla, jos ei enemmänkin. Jokaisella tuntuu olevan omistajuussuhteesta eri käsitys.

Näen siis tilanteeni olevan hiukan eri, kuin se, että olisin nimenomaan marssinut kasvattajalle ja ostanut kissanpennun elätettäväkseni. Teen parhaani asianmukaisen hoidon eteen, mutta tilanne nyt ei vain ole ideaali. En ole kroisos tai kissaviisas. Vaikka kissa on minulle hyvinkin tärkeä, niin minä en kuitenkaan ole ihminen jolle vastuu siitä kuuluisi, ja jolla olisi varaa vanhaan ja sairaaseen kissaan. Kissan hakkinut isäukko ei ole päivääkään eläintä hoitanut eikä varmasti tule hoitamaan. Ja nyt minä hoidan eläimen parhaani mukaan, mutta jossain määrin se tuntuu velvollisuudelta, sillä en tätä itselleni ole pyytänyt tai suuremmin halunnut. En olisi itselleni hankkinut kissaa tässä elämänvaiheessa.

Ja miksi en anna kissaa pois, jos koen sen olevan rakkaan eläimen ohella myös taakka? No, koska se ei ole yksin minun päätettävissäni eikä asia ole henkisesti tai fyysisesti niin helppo, vai missä pilvilinnamaassa ihmiset elävät? Jos halusin edes sen eläimen antaa tuntemattomalle, niin kuka haluisi iäkkään kissan josta tulisi muutaman vuoden iso kustannuserä? Nyt kisulia ei kuitenkaan vielä edes vaivaa mikään, joten sitä ei tarvitse antaa pois tai lopettaa. Elän päivä kerrallaan, opettelen lisää kissanhoidosta ja varadun siihen, etttä eläimen sairastuessa on edessä vaikeita päätöksiä. Minulla ei ehkä tulekaan olemaan rahaa hoitaa sen vaivoja. Mutta yhtä hyvinhän kissa voi elää terveenä vielä vaikka kuinka kauan - järki-ihmisenä olen kuitenki jo varautunut pahimpaan; Odotan että eläimelle ei tule löytymään uutta kotia, vaikka kuinka etsisin. Eikä uusi koti edes takaa tietä onneen.

Ja miksi kerron tämän asian, kun kuitenkin tiedän ärsyttäväni ihmisiä ja kymmenen samanlaista anokommenttia löytyy seuraavana päivänä blogista? No, koska minusta ihmisillä on hirveän mustavalkoinen ajattelumaailma ja se taasen suoraan sanottuna ärsyttää minua. Jos eläin ei voi saada parhainta mahdollista pro-hoitoa, terapiaa ja ihmisestä 24h showpelleä niin sen elämä on hirveää, omistaja kamala ja kaikki muukin perseestä. Sama homma lasten kanssa. Eläinten hoitaminen on mennyt niin hifistelyksi, että sääntökirjaa noudattessa saattaa unohtua myös se, että eläimet eivät ole robotteja, vaan yksilöitä, ja se pitäisi yhtälailla huomioida. Jos veisin kissani eläinlääkäriin aina, kun se pissaa ohi, niin se stressaisi otusta enemmän kuin se, pissailu ja ehkä minulle ei olisi rahaa hoitaa eläintä, kun se oikeasti tarvitsisi lääkäriä. Vaikeuttaisin myös omalta osaltani lääkäriaikojen saamista, joka on tässä kaupungissa jo nyt kyllä helvetin hankalaa.

En tiedä minkälaisia kokemuksia muilla on, mutta Porin eläinlääkäripäivystys on käsittääkseni yksi suuri vitsi, joka on niin tukossa, että eläimiä kuolee useinkin käsiin ennen avun saapumista. Yksityiselle ei taasen saa läheskään aina aikaa nopeasti. Ainakaan minä en ole saanut silloin, kun olen vihervesiagamaa vienyt silmätulehduksen tai muun takia tökittäväksi. (Niin, ei se eläinlääkäriin vieminen minua rassaa, olen ihan todistetusti tuhlannut viimeiset ruokarahani vihervesiagaman hoitokuluihin ja elänyt sen takia nuudeleilla kaksi viikkoa. )Turhanpäiten en vaan halua mitään eläintä minnekään liikuttaa.

Eli, jos kissa, joka ei koskaan pissaisi ohi, tekisi vahingon, niin luultavasti sellaisesta veisin eläimen lääkäriin. Ja, jos kissani pissaisi muualle asuntoon tai pissaisi useammin ohitse, niin veisin sen heti eläinlääkäriin. Nyt ei kuitenkaan rikottu tuttua kaavaa, enkä näe syytä stressata eläintä lääkärillä. Varsinkaan tässä tapauksessa, kun se autokyyti on kissalle hankalaa.

PS. Kissa on edelleen normaali. Jo pissapyykin löytymishetkellä se rättikasa oli jo muhinut siellä pari päivää. Mitään erikoista ei nyt ole ilmennyt ja siirsin kissan suunnitelmien mukaisesti vahempieni luokse nauttimaan kesästä. Käyn siellä lähes päivittäin taluttelemassa kissaa ja se näyttää nauttivan olostaan. MAUMAU.

Pori-Turku-Rauma-Pori

Kävin kääntymässä Turussa poikaystävän ja sen vanhempien kanssa - ja paluumatkalla kävimme pikaisesti Rauman vanhassakaupungissa. Yleensä en hingu reissuille, mutta nyt oli kyllä mukava matka, eikä aika käynyt pitkäksii. Söin vielä jop Hesessä ja Rossossa, mikä oli kivaa vaihtelua maitorahka-salaatti -liha -ruokavalioon. Jotain lumppujakin sain hankittua, joskaan en niitä itse kustantanut.

Jotain kuvaa matkalta:

Aika aneemista matkustelua minulla....sori, en ole kovin jännä henkilö.

Mama didn' t let me dance

So I bought this fucking dress...

Hyvin epämääräistä fiiliskuvaa

The invitation

Sain postissa hääkutsukortin, joka oli varmaan kaunein kortti, jonka ole ikinä saanut. Todella kiva kermainen läpyskä, joka avattiin rusetista vetämällä.

Niin, että pian pääsen häihin ensimmäistä kertaa teinivuosien jälkeen. Ja kyseessä on siis henkilö, jonka olen tuntenut kaksivuotiaasta. Voisikin ehkä sanoa, että hän on tavallaan isosiskoni, koska meillä ei ole koskaan ollut hirveästi mitään yhteistä kuin toistemme ymmärrys.

Katsellessani söpöä kutsua muistelin lapsuuttamme etäisessä pikkulähiössä täynnä spurguja ja rehottavia asfalttipientareita. Vaikka sitä on nyt vaikea uskoa, niin joskus silloin kultaisella 90'luvulla me leikimme poneilla, kolhituilla barbeilla, teimme omaa supernoloa radio-ohjelmaa nauhalle ja laskimme päiviä jouluun jo kuukausia etukäteen. Kesäisin söimme mansikoita, asuimme viikkoja leirintäalueella ja meloimme tervalta haisevalla soutuveneellä keskelle lahtea. Hups, kerran ajoin meidät karillekin.

Minä olin aina hirvittävä riehupetteri, joka saalisti sammakoita siinä, missä ystäväni oli hyvätapainen lapsi ja priimusoppilas. Älykkyys ei minuun tarttunut, mutta saan kiittää ystävääni turhamaisuudesta; ilman hänen antamaansa kipinää vaatteisiin, saattaisin vieläkin käyttää toppahaalaria.

Nyt on kuitekin turvapyörät vaihtuneet asunnoiksi ja ihmissuhteiksi. Minä olen saanut ensimmäiset rypyt ja ystäväni menee naimisiin. Se varmaankin tarkoittaa sitä, että me ollaan tulossa vanhoiksi. Hitaasti, mutta varmasti. Niin siinä käy, vaikka ei millään haluaisi. Aikaa ei voi jarruttaa - ja se aika kyllä todellakin kuluu, mitä ei silloin murrosikäisenä täysin käsittänyt.

Nyt odotankin innolla häitä - ihan kiva kokea sellaisetkin ja nähdä hyvin kaunis ystäväni morsiuspuvussa. Varsinkin kun en tule samaa kokemaan - en nimittäin aio pitää itse ollenkaan kirkkohäitä, sillä en usko liittoni kuuluvan jumalan silmien alle. Enkä tiedä uskonko avioliiton instituutioon ylipäätään. Mutta, ajatus sitoutumisesta toki vetää puoleensa, vaikka en voisi kuvitella itseni ympärille mitään satuparaatia ja vouhotusta. Maistraatti olisikin siksi se varteenotettavin vaihtoehto, lähimpien todistajien läsnäollessa. Ymmärrän, että moni hääpari haluaa juhlistaa liittoaan, onhan se iso juttu. Minulle kuitenkin avioliitto on kahden ihmisen henkilökohtainen asia, enkä haluaisi pilata kokemusta juhlastressillä tai showmeiningillä.

PS. Jos jotain, niin tuo ystäväni on toivonkipinä kaikille teinirakkauteen uskoville. Hän tapasi tulevan miehensä teininä - ja yhtä he pitävät vieläkin. Tuollaiset tapaukset voin laske yhden käden sormilla. Vaikka niin sitä aikanaan moni teini meni kihloihin ja vannoi ikuista rakkautta....

Screw you Elvis, King of pop is coming to get you.....

RIP Michael Jackson, popin androgyyni isähahmo. Palvottu ja kummeksuttu kuningas. Rest in peace! /RIP >

Michael Jacksonin nimi on yhtä kuin surullisenkuuluisuus. Missään ei liene yhtä menestynyttä ihmistä, josta löytyisi yhtä paljon naurettavia piirteitä. Pellejä löytyy toki joka lähtöön, mutta esim. sohvalla hyppelystäänkin tunnetun Tomppa Cruisen lahjoja ei voi verrata Michaelin musiikillisiin saavutuksiin. Ja Jackolla oli sitä paitsi takanaan oikea armada toinen toistaan hämmentävimpiä perheenjäseniä, mitä on vaikea ylittää. Vähemmästäkin sitä stressaantuu.

Ja nyt......

Maestro has left the building.

Mennessään valkoinen hanska mukanaan, sinne, mistä tulikin, jätti tämä arvoituksellinen muukalainen jälkeensä joukkohysterian ja joukon kysymyksiä: tekikö hän moonwalkit ennen kuolemaansa? Kuka perii ja mitä? Kenen koeputkesta lapset ovat tulleet ja paljonko lehdistö vielä voi lypsää tällä tragedialla? Ja miksi hemmetissä meidän piti lukea lehdistä, kuinka Jackon jälkikasvu reagoi isänsä äkilliseen kuolemaan? Kuinka olennaista tuokin tieto oli? Minua se enemmänkin satutti kuin ilahdutti Ja kuinka löytyykin ihmisiä, jotka myyvät lippuja toisen hautajaisiin? Metallican konsertin trokaamisen nyt vielä ymmärtää, mutta että hautajaiset??? Ihan kuin Jacksonin kuoleman ympärillä pidettäisiin oikeat massafestarit. Siis FESTARIT. Älytöntä.

Kunnioitan Michael Jacksonia, hän oli viimeinen oikea esiintyjä ja hänen musiikkinsa oli enemmän kuin loistavaa: Beat it, Billie Jean, Can you feel it; hyviä biisejä miehellä on sata kertaa enemmän, kuin huonoja. Hän myös tajusi musiikkivideoiden arvon kauan ennen muita ja loi oman tyylinsä Thrillerillä, tehden syvän vaikutuksen aikansa nuorisoon. Ei siis mikään ihme, että miehen musiikki, Moonwalkit ja lavakarisma innoittivat aikanaan kokonaista sukupolvea. Michael on yhä monen nykyisen artistin esikuva.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä kaiken sen pyörityksen keskellä Michael oli myös lapsi, jonka täytyi kasvaa aikuiseksi tuhoisin seurauksin. Jacko oli siis paitsi idoli, niin myös one big screwball - hullu nero, musiikillinen lahjakkuus, vailla vertaa ja koko maailman yhdistävä friikki, joka liikutti suurempia massoja kuin mitkään epidemiat tai luonnonkatastrofit yhteensä. Menee minne tahansa, Kabulin viemäriin tai New Yorkin kahvilaan, niin aina löytyy joku moonwalkin ja valkoisen hanskan tunteva ihminen.

Michael Jacksonista tuliki ehkä nuorimpana ihmisenä koskaan elävä kulttihahmo. Se, jos mikä kertoo suuruudesta.

En silti usko, että suurta menestystä voi kuitenkaan olla ilman pientä hulluuden ripausta. Siinä, missä Michael Jackson ymmärsi, mitä on musiikki niin ihmiset eivät olleet yhtä helppoja.

Maestro ei ollut kuten kaikki muut.

Michael Jackson puhui hyvin kummallisesti, näytti myöhemmällä iällään valkoihoiselta naiselta ja piti pikkulapsista vähän liikaakin. Kaikki rakastivat hänen musiikkiaan ja kaikki rakastivat nauraa hänen kustannuksellaan. Kuten joku viisas netissä sanoi: only in America can you be born as a poor black kid and die a rich white woman. Ei siis voi kieltää, etteikö Jacko the Wacko:n kustannuksella olisi saanut nauruja kerran, jos toisenkin, mutta, ennen nenäleikkauksiaan ja ihon valkaisujaan Jackson oli oikeasti himoittu teini-idoli, jonka perään naiset ja tytöt kuolasivat. Thrillerin aikaan kukaan ei olisi voinut kuvitella mitä tapahtuisi nuorelle ja lupaavalle komistukselle. Voikin miettiä, miten olisi käynyt, jos valkopälvi ei olisi iskenyt ja saanut Michaelia vaalentamaan kasvojaan. Vieläkö Jacksonia palvottasiin karismaattisena, tummaihoisena, tähtenä, eikä hän olisi kärsinyt koko elämäänsä niin suuresta stressistä, joka vei hänet ennenaikaisesti hautaan?

Enkä muuten usko (tai halua uskoa), että Jackson olisi ollut paha tai perverssi. Hän oli vain epätavallinen, eikä aina ymmärtänyt mitä ei hyväksytä. Eikö sitä jo nähnyt haastatteluista, että tyyppi oli vähän kujalla? Luulen, että hän oli kuitenkin vähiten pinnallisia ja lahjakkaimpia ihmisiä kuuluisuuksien joukossa. Ainakin hän halusi tehdä musiikkia, eikä harrastanut nykyjulkkisten pr-paskaa, vaan antoi sen musiikin puhua puolestaan. Samalla syntyi arvoitus, joka tekee Jackosta kuolemattoman - ja ikävä kyllä myös kaikkien silmissä syyllisen.

Kuoleman johdosta on nyt heitetty ilmoille väite, että mestari lepää rauhassa. Juuri ennen kuolemaansahan hänet tunnettiin kerran hyvää musiikkia tehneenä pellenä, joka ei taannoin kelvannut edes Vegasiin esiintymään. Nyt hän on jälleen kuuluisa niistä hyvistä saavutuksistaan.

Minä luulen, että maestro olisi surullinen. Nyt hän on saavuttanut lopullisen suuruuden, muttta sen hinnalla maailmaan jäi kolme lasta palloteltavaksi - ja varmasti heille tulee tutuksi They don't really care about us biisin henki. Mikäli Jackson rakasti lapsiaan, niin hän olisi varmasti halunnut olla heille isä ja suojella lapsiaan siltä brutaalilta julkisuudelta, joka heitä nyt kohtaa.

Ja harmillisesti kaikkialla palvotaan vain Michaelin nuoruudenkuvaa kuin mies olisi lakannut elämästä jo 80'luvulla. Ihan kuin osa hänen elämäänsä olisi mitätöity.

Noh. Vaikka minua närästääkin lehdistössä yhä vellovat jacksonuutiset, niin tuskaa lieventää se, että ainakin Michael Jackson on elämää suurempi ja hän on ansainnut palstatilansa siinä, missä Johanna Tukiainen hmmmmm – ei ole..

Nyt me voimme kuitenkin vain todeta, että 80'luvun sielu on kuollut. Tervetuloa kylmälle 2000-luvulle.

Bileet on loppu. Jacko the ”wacko” on poissa

Ja lasten paljastuskirjoja odotellessa.....laulakaamme kuorossa :

Just pideee pideeee pideeeeeeeeeee, iiiiiiiii-iiiih.

(Beat it)

PS. Voimme alkaa odottaa tarjoustalojen valikoimiin mustavalkotauluja kyseisestä herrasta. Veikkaan, että ei mene kuin pari vuotta, niin ihmisten seinille alkaa ilmestyä jacksontauluja Marilyn Monroen ja muiden ikonien vierelle. Oma otos on jo hakusessa.

PSS. Hain mustavalkokuvia Jacksonista ja hakusanat black and white saivat aikana huvitusta.

Kissa ja kissalanpoika - päivän pohjanoteeraukset...

Päivän vuodatuksia:


1.Moottoripyöräpoliisi.

Rikollisten ja kaahareiden jahtaaminen on varmaan tosi jännää. Niin jännää, että kaikki itsesuojeluvaisto unohtuu siinä samassa - tai sitten vanhempieni pihatien päähän, suuren puskan taakse piiloon parkkeerannut moottoripyöräpoliisi, kaipasi elämäänsä lisää jännitystä asettumalla juuri siihen kyseiseen kohtaan. Minun tielleni.

Kaahan pyörällä siis aina täysin surutta lapsuudenkotini pihatielle, joka on sellainen ojien saartama, pyörätieltä lähtevä pitkä ja kapea tieosuus. Käännöksessä en yleensä varo mitään, koska näen jo kauempaa sen verran pihatielle, että voin kartoittaa autojen liikkeet. Eikä sillä tiellä yleensä edes ole ristinsielua, koska se vie vain vanhempieni pihaan. Ainoita kulkijoita ovatkin perhe, vieraat ja satunaisesti kotimatkalla piilossa tupakkaa polttava nuorisojengi. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään hurja moottoritie, vaan yksi kulmakunnan surkeimmista ja epäaktiivisimmista teistä - jota ei löydy edes kartoista. Niinpä en tavalliseen tapaan kiinnittänyt pätkän vertaa ajatuksiani käännökseen Ja muutenkin, näin jo mutkan lähestyessäni miten äitini kurvasi autollaan maantielle ja kaasutti kohti kaupunkia. En siis odottanut minkäänlaista tientuketta kääntyessäni metsikköön.

Yllätys olkin melkoinen, kun edessäni oli äkkiä moottoripyöräpoliisi poikittain tiellä. Voi .....piip....

Onneksi tämä reitilleni asettunut virkavallan edustaja kyttäsi vastakkaiseen suuntaan, täysin tietämättömänä mahdollisesta tragediasta, joka hipoi moottoripyörän takarengasta. Luultavasti tyyppi huomasi minut vasta, kun olin jo saanut muutaman metrin etäisyyttä. ja ehkäpä poliisi siinä vaiheessa ihmetteli, että mistähän minä ilmestyi, kun moottoripyörän takana oli vain pajupuskan oksia. Joiden läpi kuljin. Noh, en paljoa jäänyt taakseni vilkuilemaan, vaan kaahasin ns. nasta laudassa pois paikalta. Jäi siinä postitkin katsomatta, kun ei hirveästi kiinnostanut saada varoitusta kypärättömyydestä tai liikenteen vaarantamisesta. Voisi nimittäin veikata, että hitaan taajaman pöpelikössä olemattomia autoja vaanivalla poliisisedällä voisi vaikka olla v-käyrä niin korkealla, että kummasti alkaa löytyä aikaa pikkujuttuista nassuttamiseen

Mutta hei, eipä tämä mitään, minähän olen jo ennestään poliisi vanha tuttu. Naapurin setä kun on poliisi...

Niin, ja jokunen viikko sitten meinasin ajaa pihatien päässä, pöpeliköstä esiin kirmanneen ketun yli. Nyt voin lisätä yliajotilanteiden wtf-listaan moottoripyöräpoliisin. Kivaa, mitä seuraavaksi? Norsu? Kirahvi? Paikallinen spurge?


2. Kissankusi.

Päästyäni kotiin ja ruokittuani muut eläimet, olin juuri aikeissa lähteä hakemaan kissalle Sheban lohipateeta, kun elukka on vähän sen perään ollut viime aikoina. Päätin kuitenkin poiketa ensin kusella, ja siinä pöntöllä elämänmenoa pohtiessa sattui katse osumaan suihkuverhoon; se oli epäilyttävästii liikkunut ja muodostanut sellaisen kissanmentävän kolon seinää vasten.... joku oli käynyt vähän tutustumassa paikkoihin.

Niin, sinnepä se pikku kääkkimys oli mennyt kuselle, kuinkas muuten. Suihkualtaaseen jätettyyn pyykkikoriin, oli ilmeisesti oikein tiristetty viimeinenkin pisara parin päivän ajan.

Voi helv... löydöksen aiheuttamaan vitutuksen määrään ei enää kirosanat riitäneet Kyllä meinasi Sheban ostamiset jäädä väliin.

Siis, miksi se elukka ei voi mennä puhtaaseen astiaan? Miksi sen on täytynyt lukuisia kertoja kiivetä hankalasti sijoitettuun vaatekoriin ja kusta sinne uudestaan ja uudestaan? Tämä juttuko on ollut sen viimeaikaisen hämäräperäisyyden takana?

”Syötä vaan mulle paskaa Pirkka Häränlihapateeta, niin mä kusen sun vaatteet!”

Grrrrhhhh. Miten sitä ilmaisisi agressionsa kissalle, joka vaan makaa silmät sirrillillään matonrajassa asenteella: mitäänenoletehnyt.

Vähän tuli harrastettua jalalla polkemista, kielillä puhumista ja hiusten kiskomista, mutta eipä se kissa siitä hullua hurskaammaksi tullut. Kunhan käänsi vaan kylkeään ja haukotteli maireasti. Teki tosissaan mieli ottaa vähän kissaa lutkusta kiinni, ja tunkea sen naamaan kuselta lemppaava lempipuseroni, mutta mitäpä se siitä olisi käsittänyt. Ja omapa oli mokani, kun jo toistamiseen jätin sen korin seniilin kissaparan kustavaksi. Huoh.

Helvetti!

Mä haluun koiran....


Ps. Jotta kukaan ei pääsisi sanomaan, että aina minulla on asiat huonosti, niin esitetään positiivisia asioita.

Tänään minä:

pyöräilin 2h
paistoin tädellisen kananmunalätyn
söin mansikkakakkua
siivosin
löysin kelpuutettavan tavan maustaa maitorahkaa

Ai tylsää vai?

Uusi takki

Maksoi alessa 20e, H&M

Totuuksia Porista...

Menin tänään bussilla kotiin, koska oli niin ikävän oloinen ilma. Samalla meni rikki projektini tulla toimeen kuukausi ilman linja-autoja, mutta ainakin viimeiset kaksi viikkoa olen kulkenut joka kerta pyörällä keskustaan. Eli ehkä suon nyt itselleni tämän lepotauon, niin jaksaa taas ensi viikolla polkea matkaa.

Onneksi minulla oli viihdettä linja-autossa, niin ei niin paljoa enää surettanut kallis kertamaksu. Keskustasta kyytiin kun nousi helsinkiläisiä(?) turisteja - ja neitien sijoittuessa eteeni, en voinut olla kuulematta keskustelun kulkua. Varmaan ihan mukavia tyttöjä, mutta kamalan äänekkäitä sellaisia. Täälläpäin ei yleensä ole tapana kalottaa linja-autossa, joskin koululaisvuoroissa voi satunnaisesti tarvita korvatulppia ja kaivata ilmapistoolia.

No, mutta pääsinpähän jyvälle siitä, miltä Pori vaikuttaa stadilaisen silmin katsottuna.

Seurueen istuuduttua seurasi jonkinasteinen silmienpyörittely sille, kun bussikuski oli vastannut kysymykseen jostain lapsi/nuorten bussilippurajasta, että ei he enää saa sitä. Ilmeisesti heidän mielestään olisi pitänyt, ei varmaan ollut selvää heille, että raja on 12.v. Bussilipun hintaakin ehdittiin päivitellä, ja pian lystikäs joukko usutti yhden kyselemään bussikuskilta kaikenlaista. No, mikäs siinä. Yleensä vaan porilainen pitää perseen penkissä ja turpansa kiinni, vaikka istuisi väärällä linjalla. Bussikuskin ajorauha on pyhä, ja sitä kunnioittavat kaikki muut paitsi pulsut ja eläkeläiset. Passiivinen kohteliausuuskulttuuri jyllää täälläpäin ihan kympillä.

Bussikuskin kuulustelijan palattua alkoi noin 15 minuutin keskustelu bussilipun kalliista hinnasta ja siitä miten stadissa pääsee sinne ja sinne sillä ja sillä hinnalla. Niinku voi kauhee. Tytöt myös harmittelivat, että eivät olleet ostaneet jotain muutaman päivän turistilippua matkahuollosta. Olivat kai luulleet, että sen saa bussista, kun tosiasiassa sen voi hankkia vain sieltä m-huolosta. Kävi oikein sääliksi, kun tosiaan matka Yyterin suuntaan maksaa melkein 5e, ei se ole missään nimessä halpaa - ja hintaa tälle n.6 hengen matkalle tuli useita kymppejä. Varmaan taksikin olisi jo kannattanut. Tai minibussi.

Ehkä olisi kuitenkin voinut siinä harmistusta purkaessa (tai alunperin matkaa suunnitellessa) kuitenkin ajatella, että Porin kokoisen kaupungin joukkoliikenne ei ihan vastaa Stadin metroa tai bussiliikennettä. On ihan eri asia kustantaa vuoroa, jonka varrelta tulee tasaiseen tahtiin porukkaa koko matkan ajan, kuin ajaa vuoroa, joka kulkee useasti 30km:a viiden ihmisen lastilla. Tottakai kertaliput ovat silloin kalliimpia...

Paikallisten opiskelijoiden lippu maksaa kuitenkin vain 34e, ja sillä saa kuukauden ajan kulkea koko Porin alueella niin paljon kuin haluaa. Ei kukaan muu osta Porissa kertalippua, kuin mummot ja turistit - ja minä. Suurimalla osalla on kortit. Ei Pori siinä mielessä ole minusta mitenkään hanurista, toki taksa on kalliimpi, mutta siihen on ihan hyvät syyt. (Myös vuorot taisivat saada moitteita, mutta kun siellä, minne tytöt olivat menossa, ei oikeasti juuri asu ketään, niin ei sinne nyt vaan mene linja-autoja pilvinpimein.)

No, joo. Tosi mielenkiintoista. Tuli vaan pari kommenttia tytöiltä, jotka pistivät hymyilyttämään:

Kuljimme paljon yrityksiä sisältävän alueen läpi. Eli matkalla oli mm. Porin Vesi ja Porin energia ja Porin tekniikkaopisto. Siihen joku tytöistä totesi, että onpa kummallista miten kaikilla yrityksillä on nimessään Pori, että eikös täällä ole enempää mielikuvitusta...? Ja siinä vaiheessa minua alkoi ihan tosissaan naurattaa. Huomio oli meinaan ihan totta – en tosin ole ajatellut seikkaa mitenkään paikallisena ilmiönä. Heh heeh.

Toinen hyvä komentti oli se, kun joku totesi, että: ”täällä kaikki on kaukana toisistaan.”

Siis häääh? Eikös pikkukaupungeissa kaikki ole nimenomaan lähellä? Ja eihän se, että paikan A ja paikan B välillä on talojen sijasta vähän vähemmän taloja, pidennä sitä matkaa yhtään.

Urgh. menin vaan jotenkin shokkiin siitä täysin avoimesta äänekkyydestä ja tavasta, jolla Poria ja sen bussien kalleutta käsiteltiin. Ei nyt herranjumala bussissa saa puhua niin lujaa, että tulee ikävä korvatulppia. Vissiin ihan hyvä, että en pääsekään viikoksi Hesaan, olisin vaan saanut hermoromahduksen ja silleen.

Mutta siis. Kun Pori Jazzit nyt ovat ensiviikolla kaiketi alkamassa, niin tosiaan turisteille tiedoksi, että Yyteriin pääsee linjalla 32 ja tutustumisen arvoisia vaihtoehtoja ovat myös linjat 30m 31 ja 41-40. Bussilippu yhteen suuntaan maksaa 4.90e tienoilla ja vaihtoaikaa on 90min - joskin se ei noilla pitkillä matkoilla juuri hyödytä. Matka kestää n. 40 min. www.porinlinjat.fi

Garden gone wild

Tässä taas vähän maaseutuenergiaa niille, jotka sitä kaipaavat.

Rusettimekko + vetoketjumekko

Kauan himoitsemani Seppälän pitsimekko maksoi nyt 12e, joten ostin sen. Aika paskaa laatua mielestäni kyseinen mekko silti on, enkä olisi sitä normalihintaa maksanut. Lisäksi ostin vetoketjumekon Hennesiltä n. 30e - ja sinertävän tekomokkatakin, jota en vielä kuvaillut.

New shoes

Ostin Cipcapista kengät. Maksoivat 29.50, normaalihinta 59e. Tarvetta ei ehkä ollut juts nyt, mutta kyllä sitten syksyllä poruttaa, kun ei ole mitään muita kuin avokkaita ja uudet saapikkaat maksavat maltaita. Kaukaa viisaana ostin siis lisäystä kenkäperheeseen, kun talvella sotkin paskaksi muutaman kengät - eikä matalakorkoisia varmaankaan ole kovin helppo suutarinkaan korjata.

Kertomus ei niin mistään.

Olin vaihteeksi kotona yötä, ja kiitos kissan, sain pienimuotoisen paskahalvauksen aamun pikkutunteina. Luulin nimittäin, että mun oma pikku kääkkimys tekee kuolemaa.

Satuin heräämään joskus hämärän rajamailla, ja yritin tylsistyneenä kutsua matonreunalla makaavaa kissaa rapsutettavaksi. Yleensä se märähtää jotain ja raahautuu viereeni, mutta nyt se vaan makasi kyljellään liikkumattomana, ketarat ojossa.

Ja jos vuori ei tule Muhamedin luo niin Muhamedin on tultava.....

Käytyäni vessassa hiippailin hakemaan kissaa. Mutta, kun kumarruin elukan ylle, niin sydän nousi kurkkuun: lattialla minua odotti ihanan mussunmusun sijasta oikea roadkill-raato. Elukka oli kuin Manaajasta tai Uinu uinu lemmikki - leffoista repäisty erikoistehoste henkinherääneenä. Hyi vittu! Kissan silmät olivat inhasti auki, suu raollaan ja kieli about poskella. Not cool. Muutenkin kun kääkkä on niin vanha, kuiva ja huonoturkkinen sekasikiö, niin ei ollut senkään takia erityisen glamoroosi näky kyseinen elukka just sillä hetkellä. Tuli mieleen kaikki täytetyt eläimet vanhan bilsanluokan käytävästä. Hrrrrrrrrr. Level creepy saavutettu.

Kelasin ihan paniikissa, että mitävittuamänytteen, ja aloin törkkiä kissaa kyljestä. Ei mitään reaktiota. More panic. Suunnittelin mielessäni jo suurinpiirtein pahvista pienoisarkkua ja kukka-asetelmaa, kun sitten aikani tökittyä tajusin, että elukka vaan nukkuu jossain koomassa; sen toinen tassu liikahti ja alkoi melko vauhdikas silmien pyöriminen. Lopulta koko elukka vauhkosi unissaan viikisikarvat heiluen, ja minua alkoi naurattaa ihan skitsosti. En tiedä, mitä hiiriä (tai gerbiilejä) se unissaan metsästi, mutta aika meno oli päällä. Ja tottakai minä ärsytin sitä lisää, kun halusin sen heräävän, jotta tietäisin sen olevan kunnossa. Seurauksena oli entistä kamalampi riehuminen.

Ilmeisesti jossain rem-unessa akkuja lataavan kissan herättäminen ei ole helppoa. Vaivasin kissaa hyvän tovin pitkin mattoa, ennen kuin joku pyhä henki valtasi elukan, ja se virkosi. Sitten se oli taas energisesti pörisevä Kääkkä.

PS. Kissa ei kyllä kunnioita minua paskan vertaa: öisin olen sille kuolattava patja, päivisin ruokapurkin avaaja. Haluan koiran. Ehkä sellainen palvoisi minua laumanjohtajana ...

PPS. piti vain sanoa, että en edelleenkään jaksa kirjoitella, kun aurinko paistaa. Blogi ei silti ole muuttumassa kuvablogiksi.

Strange attitude

yritin ottaa kuvia, joissa olisi asennetta. Lopputuloksena näytän siltä, kuin huulirasva olisi räjähtänyt naamaani ja haistaisin jotain pahaa. Silti jotenkin tykkään kuvista. Tai oikeastaan pidän vain ylimmästa ja toinen kuva tuli sen vanavedessä. En kykene laittamaan yhden kuvan postaksia.